torstai 3. toukokuuta 2018

Ähtäri Zoo ja PANDATALO ti 17.4

Tämän viikon tiistaina kävimme vierailemassa Ähtärissä olevassa eläinpuistossa. Päivämme alkoi klo. 8.00 lukiolta bussimatkalla kohti Ähtäriä. Meno matkalla pysähdyimme syömään maittavan lounaan Sedun aikuisopistolle. Saavuttuamme Ähtärin eläinpuistoon suuntasimme ensimmäiseksi pandataloon. Siellä tapasimme Milla Toivolan, joka kertoi meille pandoista tarkemmin (esim. pandat syövät 13-15 kg tai jopa 20kg bambua päivässä!) sekä eläintenhoitajan tehtävistä eläinpuistossa.

Pandoista saimme hyvin paljon tietoa. Pandojen ruokavalio koostuu pääosin bambusta, mutta ainakin tämä Ähtärin panda kaksikko söi myös porkkanoita, omenoita ja Ähtärin omaa tekemää pandakakkua. Pandoja myös opetetaan toimimaan ihmisten kanssa, mm. antamaan ottaa verenpaine. Opettaminen on kuin koiran naksutin koulutus, mutta pandojen kanssa toimitaan pillillä. On hyvä lisäksi mainita, että pandojen kanssa ei koskaan olla samassa tilassa, sillä onhan pandat siltikin petoja vaikka eivät lihaa syökkään.


Yksi asia voi hieman mietityttää. Miksi lähettää pandat toiselle puolelle maapalloa Kiinasta asti? Hyvinhän ne siellä pärjäisivät. Vastauksena onkin pandojen kannan parantaminen välttämällä kaikki mahdolliset riskit. Ajatellaanpa niin, että kaikki pandat olisivat Kiinassa, Kiinan iskee laaja tautiepidemia ja kaikki Kiinassa olevat pandat kuolevat. Tämän vuoksi Kiina lähettää pandoja luotettaville maille ympäri maailmaa.

















Saimme kuulla, että eläintenhoitajan perustutkinnolla voi päästä töihin eläintarhaan. Ähtärissä on myös sellainen käytäntö, että eläintarha on jaettu eri alueisiin (esim. näätäeläimet ja linnut) joita hoitavat samat ja kyseisiin eläimiin perehtyneet hoitajat. Samat tutut hoitajat eivät stressaa eläimiä niin paljoa kuin se, että aina olisi eri hoitaja.

Pandatalon jälkeen saimme kierrellä pari tuntia muualla eläinpuistossa ja näimmekin monta erinlaista eläintä aina uljaasta lumileopardista senttimetrien päässä olevaan suuri kokoiseen hirveen. Tutuistumme moneen oudompaan lajiin kuten visenttiin, takiniin ja aivan ihaniin pikkupandoihin!


Olisihan sinne voinut vaikka jäädä asumaankin, mutta kolmelta meidän oli suunnattava kohti Kannusta. Saavuimme lukiolle vähän jälkeen kuuden, jonka jälkeen päivä loppuikin siihen.

T. Petsit

Eläinlääketieteellisen yliopiston opiskelijoiden vierailu

03.04.2018 Eläinlääketieteellisen yliopiston kaksi opiskelijaa tulivat lukiollemme kertomaan opiskelustaan. Opiskelijat olivat neljännellä vuosikurssilla ja he kertoivat kattavasti siihen astisista opiskeluistaan. He kertoivat meille monipuolisesti opiskeluiden hyvistä ja huonoista puolista.

Opiskelijat aloittivat kertomalla pääsykokeista ja ensimmäisistä opiskeluvuosista. He kertoivat pääsykokeista omien kokemuksien kautta, mikä oli mielenkiintoista, sillä kumpikin oli eri lähtökohdista. Toinen opiskelijoista kertoi päässeensä heti ensimmäisellä yrittämällä ja toinen vasta kolmannella. He kuitenkin kertoivat, että valmennuskurssin käytyään ja oikeasti panostamalla he pääsivät sisälle. Opiskelijoiden mukaan vaikeinta eläinlääketieteellisessä on sisäänpääsy ja sen jälkeen kaikki on paljon helpompaa ja hyvin mielenkiintoista.

Ensimmäisinä vuosina on suurimmaksi osaksi vain teoriaa, mutta opiskelijat kertoivat sen olleen todella mielenkiintoista. Kuitenkin he tekevät myös käytännön harjoituksia, mutta vasta viidentenä vuotena päästään tosissaan harjoittelemaan. Opiskelijat sanoivatkin, että ensimmäisen kerran päästään kunnolla harjoittelemaan vasta sitten, kun päästään oikeasti työelämään ja ollaan valmistuttu.

Vinkiksi opiskelijat sanoivat, että kannattaa opiskelujen aikana päättää jokin asia mihin panostaa enemmän. Olisi rankkaa yrittää panostaa joka aihealueeseen. Voi siis keskittyä vaikka hevosiin. Ja tosiaan erikoistumaan voi alkaa niin, että voi ottaa enemmän kursseja liittyen vaikka niihin hevosiin tai pieneläimiin. Ja opiskelun aikana voi aika paljon itse vaikuttaa siihen kuinka rankkaa se tulee olemaan. Kesäloma on kolme kuukautta ja joululoma yhden kuukauden. Lomien aikana voi kuitenkin ottaa kursseja yms. jolloin tulee olemaan opiskelun täyteinen kesä- tai talviloma. Ja valmistumisen jälkeen kannattaa koko ajan jatkaa kouluttautumista ja erikoistumistaan ja näin voi ansaita hyvän maineen eläinlääkärinä. Toinen opiskelijoista haluaisi erikoistua hevosiin, ja hän olikin pohtinut opiskelujen jälkeen Saksaan ("hevosten paratiisi") muuttamista ja siellä itsensä kehittämistä hevosiin erikoistuneena eläinlääkärinä.

Ja itse työstä he sanoivat, että se tulee olemaan rankkaa ja pitää olla valmis ottamaan paljon vastuuta ja kestää paineen alla. Opiskelijat kertoivat myös, että noin puolet valmistuneista menee viranomaistöihin (paperityöt yms.). Shokkina monille opiskelijoille voi tulla se, että eläinlääkärit ovatkin itse asiassa enemmän tekemisissä lemmikkien omistajien kanssa kuin itse lemmikkien/eläinten kanssa. On siis oltava hyvät valmiudet toimia muiden ihmisten kanssa. Ja joskus voi käydä niin, että esimerkiksi kun rokottaa koiran voi eläin sen jälkeen pelätä sinua ja on oltava valmis ottamaan se vastaan. Vinkkinä siis se, että jos haluat paijata ja vain olla eläinten kanssa on eläintenhoitajan ammatti parempi valinta.

Klinikkatunnit syksyllä 2017 ja keväällä 2018

Ollaan tosiaan käyty Kannuksella eläinklinikalla tutustumassa eläinlääkärin työhön. Klinikkatunteja on ollut enemmäkseen syksyllä 2017, mutta niitä jatkettiin vielä keväällä 2018. Tavoitteena olisi vielä mennä syksyllä 2018 tekemään ns. puuttuvat tunnit. Eläinlääkärinä on toiminut Hanna Porthan ja ollemme olleet aina tiistaisin klinikalla.
           Käytännön kautta ollaan päästy hyvin tutustumaan siihen mitä oikeasti eläinlääkärin työ on. Olemme nähneet työn sekä hyvät että huonot puolet eikä ne sitten opinnoissa tule niin yllätyksenä.

Asiakkaina on ollut monenlaisia tapauksia. Enimmäkseen koiria, mutta myös kissoja, hevosia, kaneja ja marsuja. Koirille ollaan tehty rokotuksia, perustarkastuksia, ultria ja tietyissä tapauksissa on poikkeuksellisesti esim. virtsa tutkimus. Aika moni koira on tullut myös kastroitavaksi. Muutamat koirat ovat olleet kuntoutuksessa ja ollaan käyty koirahoitolan puolella vesijuoksumatolla.
          Kissoille ollaan tehty rokotuksia, perustarkastuksia, kastrointeja ja eutanasia. Myös marsuille ollaan tehty perustarkastuksia ja eutanasia.
          Hevosille ollaan tehty raspaus, rokotuksia, ostotarkastus ja tutkittu ontumista yms. Yhdestä hevosesta ollaan myös otettu koepala tutkimuksia varten.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kokkolan centrialla laboratoriotyöskentely 26.1.2018

Alkuvuodesta olimme vierailemassa Kokkolan centrialla. Reissuun lähdimme 1.vuoden petsien kanssa. Tällä kertaa olimme kemian laboratorion puolella, jossa tutustuimme tiloihin ja teimme yhteensä kolme erilaista tutkimusta. Ensimmäisenä teimme rikostutkimuksen, toisena valmistimme nailonia ja viimeisenä kasvivärjäys. Kaikista töistä on kuvia ja eri töiden ohjeet ovat alla linkkeinä jos niihin haluaa tutustua.

Lähdimme aamulla junalla Kannuksesta Kokkolaan. Saavuttuamme centrialle meille esiteltiin laboratorio, jossa aloitimme kokeiden tekemisen. Ensimmäinen työ oli Murto yliopistokeskus Chydeniuksen tutkimustiloihin ja täytyi selvittää henkilö, joka oli sinne murtautunut. Siinä oli kolme eri vaihetta. Johtolankoja oli rikospaikan lattialta löytynyt valkoinen jauhe, sekä epäiltyjen hallusta löytyneet valkoiset jauheet sekä rikospaikalta löytynyt paperi, jossa tussin jälkiä ja epäillyiltä takavarikoidut tussit sekä epäiltyjen vaatteilta löytyneet punaiset tahrat. Tämän työn teimme 2-3 hengen ryhmissä.


Kuvat työtilasta, jossa olimme.


Putkissa näkyy valkoinen jauhe. Aluksi katsoimme, että mitkä näyttäisivät koostumukseltaan samalta, jonka jälkeen vertasimme niitä toisiinsa pH tikkujen avulla.

Tussien jälkien vertailua.

Verijälkien katsomista.


Rikostutkimustyön jälkeen menimme ruokailemaan centrialla. Ruokailun jälkeen jatkoimme kahden viimeisen työn parissa. Ensin teimme nailonin valmistus kokeen. Sen jälkeen teimme kasvivärjäyskokeen. Nailonia tehtiin 3 hengen ryhmissä ja kasvivärjäyskoe tehtiin kaikki yhdessä. Kun työt oltiin tehty odotimme hetken kaupungilla kunnes juna takaisinpäin Kannukseen lähti kello 16.17. Päivämme päättyi, kun juna saapui Kannukseen.

Kuvassa näkyy kuinka nailonia on lähtenyt muodostumaan ns. nesteen päälle.

Nailonia saatiin nostettua nesteestä kuparitikun avulla.

Kaikki valmistamisessa saatu nailon.

Tässä kasvinlehtiä murskataan, jotta saadaan erotettu väriä. 

Lopussa väri on jakautunut paperille eri tasoihin.


CSI-työn ohje
Nailoninvalmistus
Kasvivärjäys

T:Petsit

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pyhäsalmen kaivos 9.5.2017

Olimme vierailemassa pyhäsalmen kaivoksella 9.5. Siellä saimme kuunnella luentoja ja tehdä kokeen hiukkasfysiikkaan liittyen. Tutustuimme myös hiukan kaivoksen toimintaan sekä Emma-kokeeseen. Sisälle kaivokseen emme kuitenkaan saaneet valitettavasti mennä vierailemaan.



T. Petsit


 

Vesimittaukset

Kokoonnuimme 3.5 fyysikan luokassa ja siirryimme siitä Korpelan vesivoimalaitokselle. Vesivoimalaitoksella otimme vedestä näytteen ja mittasimme veden lämpötilan. Haimme näytteen myös keskustan läheisyydestä ja tämän jälkeen siirryimme takaisin fysiikan luokkaan. Seuraavaksi seurasimme, kuinka näytteistä mitattiin erilaisia  erilaisia arvoja mm. pH-arvoa ja analysoimme vesinäytteiden väriä. Kotitehtävänä etsimme joen normaaleja arvoja, joiden avulla tutkimme joen pitoisuuksia.

 Toisella kerralla 17.5 kävimme ottamassa toiset näytteet, sekä Korpelan vesivoimalaitokselta, että keskustasta. Tällä kertaa teimme mittaukset itsenäisesti ja vertasimme vanhoja tuloksia uusin arvoihin. Tulokset eivät vaihdelleet keskenään paljoa.




Petsit

Dogness-halli 16.5

Tiistaina 16.5 pääsimme tutustumaan kannuksen Dogness-halliin Tytti Lintenhoferin opastuksella. Treenasimme myös vähän agilityä Tytin koiran, Nellin kanssa. Dogness-hallin tilat olivat kaikkien mielestä todella hienot ja siistit.

Julian koira Debi oli myös mukana tutustumassa Dogness-halliin



Nelli hyppäsi esteiden yli ennenkuin ehdittiin edes pyytää
Nelli osasi myös kaataa keiloja

Tunnelin läpi juokseminen onnistui myös

T:Petsit

Ähtäri Zoo ja PANDATALO ti 17.4

Tämän viikon tiistaina kävimme vierailemassa Ähtärissä olevassa eläinpuistossa. Päivämme alkoi klo. 8.00 lukiolta bussimatkalla kohti Ähtäri...